Symbioosin kerhot

Anatomiaseura pitää huolta, etteivät symbionttien preparointikyvyt ja morfologian tuntemus pääse ruostumaan. Epävirallisena puolena tarjolla on myös vapaaehtoisille sivistystä oluiden suhteen. Seuran toiminnasta saa enemmän tietoa Joni Ollosella.

Kyykkäkerho KC Symbioosi edustaa Symbioosia Akateemisen kyykän MM-kisoissa ja tarjoaa mahdollisuuksia harrastaa kyykkää hyvässä biologiseurassa. Lisätietoja löytyy ko. kerhon FB-ryhmästä.

Symbioosin lukupiirissä kokoonnutaan hyvän kirjallisuuden ja seuran äärelle kerran kuukaudessa. Luettavat teokset liittyvät yleensä biologiaan ja ne päätetään yhteisissä kokoontumisissa. Tule kanssamme lukemaan alaamme liittyviä klassikoita, sekä mielenkiintoisimpia uutuuksia! Lukupiirin löydät Symbioosi lukupiiri -Telegram-ryhmästä.

TaTTi eli Taivaallisten Tieteiden jaosto on tähtitaivaan tarkkailua harrastava kerho, jonka toiminnasta voi olla yhteydessä Mikko Aulioon.

Symbioosin kuoro oli ennen Symbioosin alainen järjestö, mutta on nyt muuttunut omaksi itsenäiseksi entiteetikseen. Tämä kokoontuma laulutaitoisia symbiontteja ja muitakin löytyy esim. Facebookista.

SymbErä eli Symbioosin Eräjaosto on suunnattu kaikille eräilystä kiinnostuneille symbionteille. SymbErä:ssä jaetaan vinkkejä kaikkeen retkeilyyn liittyvään ja järjestetään yhdessä matalan kynnyksen ulkoilu- ja eräilyreissuja. Eräjaoston löytää Facebookista.

Symbioosin Nisäkäsjaosto on ryhmä kaikille nisäkkäistä kiinnostuneille symbionteille. Nisäkäsjaoston Facebook-ryhmästä löytyy keskustelua kaikesta nisäkkäisiin liittyvästä sekä mm. Vuodariskaba, jossa kilpaillaan vuoden aikana havaituista nisäkkäistä.